Pilipalisaatio on ollut tunteiden vuoristorata

Aki Kiminki

Pilipalisaation äänitysten perustyökalut: Zoom H6 -tallennin ja Rode M5 -pienikalvoinen kondensaattorimikki.


Ajatuksia editointipöydän ääreltä kun 6/10 jaksoa on raakaeditoitu.

Koko Pilipalisaation tekoprosessin ajan minulla on todella vaihtelevat fiilikset sen suhteen, millaisen vastaanoton tämä tulee saamaan. Sitä voisi kutsua tunteiden vuoristoradaksi. Yhtenä päivänä tuntuu siltä että tästä tulee vuoden kovin juttu ja toisena siltä että tässä palaa sytytyslanka vuoden myötähäpeäpommiin. Kaikesta huolimatta ne ovat kutakuinkin normaaleja tuntemuksia tässä tilanteessa. Mainittakoon vielä, että tuo fiilisvaihtelu on koskenut vain sitä kun olen miettinyt tulevaa vastaanottoa ja yleisöreaktiota. Itse tekeminen on ollut aivan mahtavaa ja fiilikset katossa koko ajan. Samaa voi varmasti sanoa muukin tekijäporukka.

Fiilikset kumpuavat epävarmuudesta ja outoudesta

Paljon olen miettinyt tätä suurta fiilistason vaihtelua. Siinä on ollut välillä mukana jopa suoranaista pelkoakin. Parodian tekemisessä on toki aina mahdollista että “joku närkästyy” ja niin on nytkin. Tosin, tämä tarina on kuitenkin sen verran kilttiä että en usko niin käyvän. Toisaalta, jos joku närkästyy, silloin homma on ainakin jollain tavalla osunut maaliin.

Toinen asia mikä liittyy parodian tekemiseen on sen vaikeus. Huumori ja komiikkahan ovat tunnetusti erittäin vaikeita lajeja. Jos vakava draama on huonoa, yleisö vain kohauttaa olkapäitään ja toteaa: “ei nyt oikein iske”. Mutta jos huumori on huonoa, se on aina vähintään facepalm-osaston kamaa. Se asettaa kokijan mielestäni aina hieman tukalampaan asemaan.

Kolmas pelkokertoimen nostattaja on varmasti se, että olen tekemässä tässä itselleni täysin uudenlaista juttua, monessakin mielessä: käsikirjoitus, ohjaus, tuotanto, ääninäytteleminen… Lisäksi välinen ja kanava on yleisesti ottaen “outo”. Kuunnelma ei ole mikään mainstream-juttu podcastien suuresta suosiosta huolimatta.

Myös draaman tekeminen on oma juttunsa. Kun pitää näytellä, se on täysin eri asia kuin keskustelunomainen podcast. Kun ollaan amatööreinä asialla, se asettaa omat haasteensa ja lisäksi vertailukohteita on vaikea löytää muualta kuin Ylen radioteatterin tuotoksista Yle Areenasta. Harrastajaprojekteja on vähän.

Ja juuri näiden syiden vuoksi tämä onkin niin mielenkiintoista. Tulta päin sillä pelot voi voittaa vain kohtaamalla ne. Minä, introvertti vellihousu olen ylittänyt tässä jo monta vaarallista estettä. :)

Palautetta koeyleisöltä - fiilis nousee

Tätä kirjoittaessani olen kuunteluttanut ensimmäistä 5 raakaeditoitua jaksoa koeyleisöllä: paitsi omalle tekijäporukallemme myös ulkopuolisille. Ja sieltä saamani hyvän ja rohkaisevan palautteen perusteella olen alkanut pikkuhiljaa uskoa että kyllä tästä tulee sellaista settiä jota kehtaa esittää ja mainostaa. Myötähäpeää ei ehkä tarvitse kenenkään kärsiä, ainakaan kovin pahasti. Ehkä eniten kuitenkin oman ammattikuntani edustajien… :D

Tämä projekti on voitto jo nyt

Jo tässä vaiheessa voi todeta, että tämä on ollut todella hieno ja tarpeellinen projekti. Itse olen oppinut tässä valtavasti audiodraaman tekemisestä. Lisäksi se on lämmittänyt todella isosti kun kaikki tekijäkollegat - pienissä tai isoissa rooleissa - ovat todenneet että “hei, täähän on hauskaa!”.

Lopuksi hyvä ohjenuora jota olen myös muistanut ajatella tässä projeksin jokaisena päivänä. Tämä sopii kaikkeen tekemiseen:

Aina pitää vähän hävettää.


Ja matka jatkuu. Tänään sain 6. jakson raakaeditin valmiiksi ja laitoin sen jakoon tekijäporukallemme. Palautteita odotellen jakson 7 kimppuun!

Aki Kiminki